En kuitenkaan pysty keskittymään lähtemiseen. Ajatukset ovat levällään, kuten ne ovat olleet moneen suuntaan jo viimeisen parin vuoden ajan. Kirjoittaminen on ollut vaikeaa, samoin ihan vain oleminen.

Vuoden 2025 alussa aloitin Luo(pu)misharjoituksia-podcastin, jonka tavoitteena oli seurata sitä, mitä tapahtuu, kun luopuu instagramista ja käyttää somesta vapautuvan ajan johonkin muuhun. Podcastia ehti tulla viitisen jaksoa (ja kaksi on edelleen editoimatta koneella), kunnes elämä heitti toisella tapaa häränpyllyä. Ja sitten toisella, ja taas toisella, ja taas toisella, ja niin se onkin tehnyt siitä asti, niin hyvässä kuin pahassa.

Palasin Instagramiin, koska siellä on yhteisö, jossa Metan kammottavuudesta huolimatta viihdyn. (Jos mietit, mikä Metassa mättää, eikä aihe ole tuttu, vaikkapa wanha kunnon Wikipedia auttaa alkuun.) Lähdin, koska Meta ahdisti, eikä alusta tehnyt hyvää mielenterveydelle. Palasin Instagramiin, koska sitä kautta on helppo saada yhteys ihmisiin. Lähdin, koska Meta ahdisti, eikä alusta tehnyt hyvää mielenterveydelle. Palasin Instagramiin, koska fantasiakirjailijana on niin hankala pysyä kiinni leivässä, jos ei ole kanavaa, jossa verkostoitua ja markkinoida.

Palasin ja lähdin, lähdin ja palasin, mutta aina ilman kunnon suunnitelmaa, ja yleensä lähdin sillä hetkellä, kun yksinkertaisesti ahdisti tarpeeksi. Kaiken summa näyttää kuitenkin selvästi, että Metan (ja Googlen) edustama teknofasismi algoritmipeleineen, tekoälysloppeineen ja kaiken kaikkiaan kestämättömine arvoineen on jotakin, mitä en saa sovitettua eettisesti omaan maailmankuvaani. Haluan tosissani löytää vaihtoehdon, mutta en sitä etsiessäni tahtoisi menettää sitä kaikkein olennaisinta syytä olla instagramissa (tai WhatsAppissa): muita lukevia ihmisiä.

Olen aina ollut hyvä innostumaan uusista asioista ja projekteista, mutta alun jälkeen valmiiksi saaminen onkin sitten ollut vaikeampaa. Joskus harvoin se on onnistunut: olenhan sentään kirjoittanut kolme romaania, valmistunut yliopistosta, täydennysopiskellut papiksi ja niin edelleen. Kaikissa näistä olennaista on kuitenkin ollut aina se, etten ole ollut yksin. Gradun näpyttelin viikossa ystävien kannustamana, romaanit kirjoitin alunperin jatkokertomuksiksi nettiin lukijoiden kommenttien innostamana, papiksi opiskelin Suomen Lähetysseuran nuorten vuoksi.

Instagramiin ja sen kirjagramiin olen palannut vuosi toisensa jälkeen, koska siellä on yhteisö ja ihmiset, joita tulee ikävä. Siellä on paljon hyvää, vaikka yritys alustan takana onkin läpimätä ja myrkyllinen. Siksi palasin instagramiin taas toissapäivänä.

En kuitenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että jo seuraavana päivänä paluun jälkeen alkoi epäilyttää ja ahdistaa. Koska ahdistuksen tai innostuksen vallassa tehdyt pikalähdöt eivät ole onnistuneet, totesin, että tarvitsen suunnitelman, aikataulun ja ennen kaikkea jonkin toisen keinon säilyttää yhteyden ihmisiin. En pysty pakottamaan ketään siirtymään mukanani, mutta voin ainakin itse yrittää rakentaa yhteisöä toisaalle ja löytää paikkani muualta - kuten nyt toivottavasti täältä! (Fediversessä olenkin etenkin Mastodonissa jo viihtynyt.)

Tarkoituksenani olisikin vähitellen vuoden mittaan siirtää kirjoituspohdinnat, kirja-arviot, kuulumiset ja virtuaalinen elämä tänne Substackiin (ja toivottavasti aloittaa taas myös podcastaaminen, sekä Luopumisharjoitusten että vielä sitä rakkaamman Nobel tai ei mitään! -podcastin parissa). Tähtään siihen, että poistan instagramini käytöstä 30.11.2026 ja tili lakkaa kokonaan olemasta joulukuun lopussa. Samoihin aikoihin luovun sitten myös WhatsAppista (ja sitä ennen toivottavasti pääsen eroon myös Gmailista ja sen oheiskilkkeistä).

En yritä houkutella ketään muuta poistumaan, koska uskon, että jokaisen on hyvä tehdä omat valintansa, eikä syyllistäminen tässä tapauksessa auta, koska ei siellä instagramissa turhan takia olla. Sen sijaan uskon, että vaihtoehdoista puhumalla, niitä tutkimalla, ja uutta rakentamalla voi kuitenkin käydä niin, että löytyy jotakin toisenlaista hyvää. Toivonkin, että just sää voisit tulla tutkailemaan maailmaa mun kanssa. (Ja jos haluat liittyä mukaan Metasta luopujiin ja asettaa itsellesi vaikka saman määräpäivän, vertaistuki on enemmän kuin tervetullutta.)

Tuu. Muuten mun tulee just sua ikävä (vaikkei vielä ees tunnettais).